maanantai 6. heinäkuuta 2015

CHALK PAINT english yellow



Aikaisemmin tänään tein tästä samaisesta aiheesta postauksen [Annie Sloan CHALK PAINT] ja nyt seuraa CHALK PAINT -maalilla maalauksen jatko-osa. Viikko sitten tosiaan sudin valkoisen keinutuolin pintaan english yellow -sävyä ja täysin ilman minkäänlaista esityötä eli ts. puhdistamista, hiomista, pohjamaalaamista jne. Sanoisinko, maalaus-arjen luksusta!

Tällä kertaa muistin ottaa jopa ENNEN ja JÄLKEEN -kuvatkin. Jippikayjei, mitä edistystä.




Ja niin valkoisesta, kiiltäväpintaisesta, keinutuolista tuli keltainen, kalkkimaisen pehmeä, yksilö 




CHALK PAINT -maali on todella riittoisaa ja 1L purkista kului tähän keinutuolin maalaamiseen vain murto-osa. Seuraavaksi ajattelinkin ottaa yhden metallihyllyn käsittelyyni ja maalata senkin keltaiseksi, maalia kun on vielä jäljellä rutkasti. Niin tämä CHALK PAINT maalihan soveltuu myös metallin maalaamiseen eli on kyllä varsin monikäyttöinen kaveri.

Keinutuoli hakee vielä varsinaista paikkaansa meillä ja on juuri tällä hetkellä sijoitettuna uudelleen olohuoneeseen. Pois siis näistä, kuvissa näkyvistä, makkarimaisemista. En osaa oikein päättää, että mihin huoneeseen tämän lopulta sijoittaisin, sillä keltainen väriläiskähän piristää huonetta kuin huonetta.

Nyt on aika painua minunkin pehkuihin, että jaksaa taas aamulla nousta töihin.  Jos teistä jokunen pohtii tällä CHALK PAINT -maalilla maalaamista, niin älkää epäröiki tehdä muutamia tarkentavia kysymyksiä. Vastailen mahdollisiin kysymyksiin erittäin mielelläni ja Lenas Shopista saa aina ammattitaitoista palvelua eli ei muuta kuin maali ostoksille Lenas Shopiin.

Sen pidemmittä puheitta sanon kaikille, M O R O ja G O O D N I G H T!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!