tiistai 22. maaliskuuta 2016

LENAS workshop


Tästä se mahtis lauantai lähti käyntiin. Aamulla ennen Lenas Shopiin lähtöä poseerasin yhdessä mustan tuolini kanssa, joka sitten muutama tunti myöhemmin sai Annie Sloan Chalk Paint -maalia yllensä ja muuttui mustasta Provence-sävyiseksi.


Aamupäivän vietin tosiaan kaupalla ja iltapäivällä siirryin todella inspiroivaan ympäristöön sekä seuraan. Ateljee, jossa Annie Sloan Chalk Paint -kursseja pidetään, sijaitsee pienessä, viihtyisässä, puutaloasunnossa ihan kaupungin sydämessä. Tämä kodikas ateljee on kyllä todella hyvällä maulla sisustettu ja jo heti sisään astuessani tunsin innostukseni illan kurssia kohtaan nousevan tuhat kertaisesti. Tietysti olin tästä kurssista jo valmiiksi ihan täpinöissäni, sillä rakastan kaikkea maalaamiseen sekä sisustamiseen liittyvää. En kuitenkaan olisi koskaan voinut uskoa innostukseni kasvavan noin suuriin mittakaavoihin pelkästään luomalla ensisilmäyksen kurssitiloihin ja kohtaamalla illan emännät.





Odotukset maalauskurssin suhteen nousivat tämän hienon ensivaikutelman suhteen todella suuriksi ja tähän saamaani ensivaikutelmaan ei todellakaan tarvinnut pettyä koko iltapäivän/illa aikanakaan. Sain kuulla paljon mielenkiintoista tietoa Annie Sloanin maalaamiseen ja maalisävyihin liittyvistä periaatteista. Periaatteet, jotka ovat varsin harkittuja ja loppuun asti mietittyjä. Värikarttaakaan (näkyy myös Lenas Workshop -ateljeen seinällä, yllä oleva kuva) ei ole mitenkään summamutikassa tehty vaan se on tarkkaan laadittu. Kylmät sävyt ovat sijoitettu paletin vasemmalle puolelle ja lämpimät sävyt puolestaan oikealle puolelle. Neutraalit sävyt ovat eroteltuna kokonaan erikseen väripaletin vasempaan reunaan.

Paljon sain tietoa näihin väreihin liittyvistä jutuista kurssin aikana, mutta paljon jäi varmasti vielä opittavaakin. Annie Sloan tuotteiden edustaja ja maahantuoja Suomessa, Christel Holmlund (kuvassa ylhäällä), kertoo todella monipuolisesti värien merkityksestä Måla & More liikkeensä kotisivuilla ja sinne kannattee ehdottomasti kurkata, mikäli haluatte lisää tietoa tästä Chalk Paint maalien ihmeellisestä maailmasta. Itse ainakin vaikutuin todella suuresti lukiessani hänen kirjoitustaan esim. värien merkityksestä.



Ennen ryhtymistä varsinaiseen maalauspuuhaan saimme tehdä jokainen itse omalle pienelle levynpalalle värisekoituksia kurssin pitäjän opastamana. Välillä sekoittelimme jopa kolmea eri sävyä yhteen ja täytyy kyllä sanoa, että näitä värejä sekoittaessa avartui kokonaan uusi värimaailma eteemme. Ei siis tarvitse tyytyä värikartan perusväreihin vaan sekoittamalla vaikka vain pelkästään kahtakin eri sävyä keskenään, voi aikaansaada ihan omannäköisensä sävyn. Itse löysin useammankin uuden lempi sävyn tässä värien sekoittamisen tiimellyksessä. Esimerkiksi pääväri Aubusson Blue muuntui todella kauniiksi, kun siihen lisättiin hieman neutraaleja original ja parish grey -sävyjä.

Itse en kuitenkaan käyttänyt värisekoituksia oman tuolini maalauksessa vaan pitkän harkinnan päätteeksi päädyin Provence -sävyyn. Mielestäni tein loppujen lopuksi oikein nappi valinnan ja olen enemmän kuin tyytyväinen uudistuneeseen tuoliini. Alunperin olin miettinyt myös Duck egg blue -sävyä, mutta kirkkaampi Provence vei voiton. Tämä Provencen -sävyiseksi maalattu tuoli tulee mökkimme ruokapöydän tuoliksi ja muutaman tuolin ajattelin maalata myös toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvän koepalan väriseksi eli oranssin sävyiseksi. Varsinainen nimi tälle oranssille on Barcelona orange. Aluksi mietin maalaavani osan tuoleista joko English yellow tai Arles -sävyillä, mutta tässäkin tapauksessa raikkaan kirkas Barcelona orange vei voiton. Niin se vain voi mieli muuttua matkan varrella, vaikka aluksi tunsinkin olevani täysin varma näistä etukäteis valinnoistani.





Neljä tuntinen kurssi kului kuin siivillä ja maalaaminen oli extra hauskaa, kun sitä sai tehdä yhdessä ystävien kanssa. Mikäli te lukijat olette myös kiinnostuneita tällaisesta Annie Sloan Chalk Paint kurssista, käykää ihmeessä lukemassa lisä infoa tulevista kursseista Lenas Shopin -kotisivuilta. Sieltä saatte enemmän lisätietoa myös esim. kurssinsisällöstä ja hinnoista. Tietysti myös minulle saa esittää tarkentavia kysymyksiä, mikäli jokin asia jäi mieltä askarruttamaan.


Raatihuoneenkatu 17, Pietarsaari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!