keskiviikko 24. elokuuta 2016

Mökin lattia




1. Lipeä ja valkaisu 50/50

2. Vaha (ensimmäinen kierros)


3. Vaha (toinen kierros ja samalla myös valmis lattia)


Muutaman rivin ajattelin näiden kuvien jatkeeksi rustailla mökin lattian käsittelystä. Päädyimme, pienen googlettelun jälkeen käsittelemään lattian puulipeällä, puunvalkaisulla ja öljyvahalla. Olen tähän ratkaisuun ainakin tässä vaiheessa hirmuisen tyytyväinen. Halusin säilyttää lattiassa mahdollisimman alkuperäisen sävyn pintoineen ja tähän lopputulokseen päästiin näillä valitsemillamme aineilla. Eihän me jouduttukkaan kuin yksi kokonainen lauantai-aamupäivä huristeleen näiden purnukoiden perässä ympäri ämpäri meidän tuppukaupunkia, tuloksetta. Nämä on näitä pikkukaupungin varjopuolia, kun viikonloppuisin pelit on ihan seis ja ei auta muuta kuin kiltisti odotella ensimmäistä arkipäivää. Tämä metsästys odotteluineen kuitenkin kannatti, sillä nyt saadaan toivon mukaan nauttia tästä ei kellastuvasta mäntylattiasta vuosia.

Nämä kuvat ovat tietysti kahden viikon takaista matskua, jos ihmettelette keittiökaappien puutteellisuutta ;) Nyt nämä kuvassa esiintyvät kolme kaapin runkoa ovat saaneet seurakseen puolet lisää runkoja ovineen ja tietysti myös pöytälevyn, jopa ikkuna on kehystetty ikkunalistoilla eli näin ne hommat vaan etenee. Jonkinmoinen keittiösaarreke on nyt mietinnässä ja sellaisen haluaisin kyhätä kasaan tässä syksyn mittaan.

Enää kaksi yötä perjantaihin ja sitten toivottavasti punkataan toiset kaksi yötä näissä maisemissa, dreams are coming true!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!