tiistai 9. elokuuta 2016

Viimeisen lomaviikon aikaansaannokset



Liukuovet makuhuoneiden oveksi


Tuntuu hassulta katsoa neljää ylintä kuvaa, sillä kaikenlaista on ehtinyt tapahtua kuvien ottamisen jälkeen ja alimmat kuvat ovat siitä todisteena. Eivät alempana olevat kuvatkaan ole mitään reaaliaikaista matskua, sillä edistystä on jonkin verran tapahtunut myös niiden jälkeen. Silmiinpistävin muutos on tietysti ikkunat ja lisäksi myös seinät sekä katto.

Tavoitteenamme olisi saada mökki asuttavaan kuntoon venetsialais-viikonloppuun mennessä eli kaksi ja puoli viikkoa olisi aikaa deadlineen. Asuttavaan kuntoon tarkoittaa sitä, että ainakin wc, keittiö, sähköt ja takka olisi asennettuna. Eilen aloitettiin lattian käsittely lipeällä ja tänään sekä huomenna vuorossa olisi vahaus. Sen jälkeen päästään keittiön ja vessan kimppuun. Kesä alkaa vedellä viimeisiään ja mikäli haluamme ehtiä nukkumaan mökissämme ennen syksyä, pitää meidän pistää työvaiheet tärkeysjärjestykseen. Tällä tarkoitan tietysti sitä, että esim. ilman lattialistoja ja katonmaalausta pärjäämme mökillämme loistavasti yön jos toisenkin. Ilman vessaa ja sähköjä yleellisyys olisi puolestaan kaukana. Pakon edessä pärjättäisiin tietysti ilman niitäkin, mutta onhan tässä vielä rapeat kaksi viikkoa siihen itse asettamaamme deadlineen jäljellä.

Eilisen päivän lipeöinnistä ja sitä seuranneesta vahauksesta kerron varmaan lisää vähän myöhemmin. Alkuperäisenä tarkoituksena oli lattian käsittelyn lisäksi maalata vain katto- sekä seinäpaneelit valkoiseksi ja jättää vaneriseinät käsittelemättä. En nimittäin haluaisi muuttaa niiden ominaisuutta laisinkaan. Pelkään kuitenkin vanerin tummuvan liikaa ja näin me lipeöidään/valkaistaan myös ne ennemmin tai myöhemmin. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista tulvii auringonvaloa siinä määrin, että vanerinkin käsittely taitaa olla välttämättömyys.





Toivottavasti saan viimeistään tulevan viikonlopun aikana taltioitua kameraan hieman reaaliaikaisempia kuvia sisustusvaiheista ja varsinkin työn alla olevasta mäntylautalattiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!