Nyt on sitten menoa ja meininkiä nuorimmaisenkin ruokailu-rintamalla, eikä paluuta täysimetykseen enää ole. Ihan hurjaa kuinka aika onkaan mennyt nopeaa. Enää meillä ei ole vastasyntynyttä pientä tuhisijaa vaan lujan oman tahdon omaava puoli vuotias pieni iso neiti. Huhhuijjakkaa.
Tietysti on ihanaa nähdä kuinka hän kehittyy ja kasvaa asiaan kuuluvalla tavalla, mutta jo nyt mulla on ikävä niitä pienokaisemme ensimmäisiä kuukausia. Onhan ne ensimmäiset kuukaudet intensiivisiä, mutta jotenkin kuitenkin omalla tavalla helppoja. Ruoka on ollut ainakin aina käsillä tilanteessa kuin tilanteessa ja pahemmilta sotkuiltakin ollaan vältytty. Mitä nyt joskus on maitoa suihkunnut yli äyräiden, meidän molempien rinnuksille ja imeväisen kasvoillekin. Nyt on kuitenkin sormiruokailu ja ensi lusikalliset sotkuineen peruuttamaton fakta. Tahmassa tulee oleen syöjän, syöttäjän ja ympäristön lisäksi satunnaisesti myös ainakin lelut. On se kuitenkin niin ihanaa sotkua ja ihana sotkun aiheuttaja, meidän oma rakas tahmatassu ♥
Eilen meillä raikui onnittelu laulujen päätteeksi puolikas hurraa-huuto ja sen päälle vielä lahjaksi maissinaksu rutisteltavaksi. Hienosti hän jo ohjaa naksun ja muitakin sormiruokia, kuten tuorekurkku-tikun suuhunsa. Hän on itse asiassa osoittanut jo kuukauden verran niin suurta kiinnostusta ruokaa ja ruokailua kohtaan, että noin kaksi viikkoa sitten annettiin hänen jo maistella ensimmäistä kertaa keitettyä porkkanaa sekä perunaa. Näitä haarukalla pienittyjä juureksia makusteltiinkin heti jo ihan kuin vanha tekijä, eikä yökkäilyistä ollut tietoakaan. Taitaa olla meidän neiti jo ihan valmis kiinteisiin ruokiin, halusipa äiti sitä tai ei.
Toinen puoli vuotta lisää niin sitten ollaankin jo toukokuussa ja toivon mukaan juhlitaan yksivuotisjuhlia mökillä auringon lämmössä ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!