sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Varaslähtö laskiaiseen




Otettiin eilen tyttöjen kanssa varaslähtö laskiaiseen leipomalla laskiaispullia. Sen verran innokkaita olivat leipuriapulaiseni taas kerran, että itse sain vain tyytyä valokuvailevan sivuhenkilön rooliin ja nuorin meistä kampesi itselleen taustahenkilön pestin. Päähenkilöt viihdyttivät toki raukkaa taustahenkilöä laulamalla leipomisen ohessa hänen lempiloruaan "baka baka bulla, sätt smör i mellan, socker under socker på.." ja tästä johtuen välillä heiluteltiinkin käsiä ilmaan. Tämä viikon päästä 9kk täyttävä pikkupirpana on oppinut taputtamaan "jos sun lysti on" -laulun tahdissa sekä nostamaan kädet ilmaan "baka baka bulla" -lorun yhteydessä ja tämähän on tietysti meistä kaikista erityisen ihanaa 😍



Ihan moitteettomasti nuorimmainen tyytyi hänelle langetettuun taustahenkilön rooliin, sillä taustahenkilöllähän oli aikaa chillailla muiden ahertaessa. Hyvin rennon letkeästi hän istuskelikin valtaistuimellaan himoiten välillä pieniä väli maistiaisia eri raaka-aineista, kuten kermasta ja hillosta. Ensi vuonna ei taida hän kuitenkaan tyytyä tähän tämän vuoden rooliin kaikesta rennon letkeästä olotilasta huolimatta vaan yhdeksi päähenkilöksi on päästävä varmaan keinolla millä hyvänsä ja sitten on sotku koko keittiössä taattu. 



Meillä onkin ollut oikea pullantuoksuinen viikonloppu, kun miehenikin intoutui väsäämään meille vielä tänään jälkiruaksi itse kehittelemäänsä omenapiirakkaa pullataikinasta. Ei siis olla mökkeilty vaikka sekin kävi kyllä tänään mielessä. Mieheni eilinen messupäivä ja tämänpäiväinen liian kylmä viima estivät mökkiaikeet tältä viikonlopulta, mutta ehkä ensi sunnuntaina otetaan revanssi.

Pakaste täynnä pullaa on kuitenkin hyvä aloittaa uusi viikko ja katsotaan mitä kaikkea se tuo tullessaan. Ystävänpäivän ainakin ja ehkä myös loppuviikosta sitä mökkeilyäkin 😙

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!