tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kotimatka kiikarissa




Viikon verran ollaan nyt lomailtu Lapin leppoisan lumisissa maisemissa ja saman verran on hiljaisuutta täällä blogin puolella pitänyt. Ollaan oltu siis niin kertakaikkisen l o m a l l a ❤
Nyt on kuitenkin jo pakostakin kotimatka kiikarissa, sillä huomenna tämä naatiskelijajengi joutuu pakkaamaan kamat kasaan ja suuntaamaan katseet kohti Pohjanmaata. Arki läsähtää päin näköä heti torstaina, ei auta itku markkinoilla.

Nautittu ollaan jälleen kerran, sehän on sanomattakin selvä. 3/6 päivästä on aurinko porottanut lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulikaan ei ole pahemmin häirinnyt, joten puolet lomapäivistä on ollut kyllä aivan vertaansa vailla. Pieni flunssa on vaivannut kolmea lomalaista, mutta kuumeelta ollaan onneksi vältytty. Nämä Lapin kauniit talvimaisemat ovat yksinkertaisesti niin voimaannuttavat, että pieni flunssa tai flunssan vuoksi huonosti nukutut yöt ei tunnu missään. Ennen reissua hankitut Julbo looping -aurinkolasit ovat olleet kovassa käytössä jopa hieman pilvisemmälläkin säällä, sillä kirkkaus on ollut mielestäni täällä jotenkin ihan uskomatonta. Puhtaan valkoinen lumi on heijastanut valoa siinä määrin, että itse aurinkolasittomana olen kärsinyt päänsärystä. Aurinkolasien käyttö ei vain ole mulle niin yksinkertainen juttu, kun tarvisin sellaiset omilla voimakkuuksilla ja tällä hetkellä(kään) en sellaisia omista. Ne on kyllä roikkuneet hankintalistalla joka kevät ja kesä, mutta syksyn tullen olen aina huomannut pärjänneeni taaskin niitä ilman. En ole siis priorisoinut niiden hankintaa ainakaan vielä tarpeeksi korkealle. Ehkä tästä päänsärystä olen nyt oppinut jotain tai sitten en. Pääasia on, että juniorin ei tarvitse kuitenkaan enää siristellä ulkoillessaan silmiä vaan nautiskella näkemästään Julbot nenällään.

Nyt täytyy minunkin hipsiä unten maille, että jaksan aamulla pakata auton kattoa ja suksiboxia myöten täyteen. Kirppikseltä ja Ikeasta olen meinaa muutaman jutun löytänyt ja ne roinat yhdistettynä vaunuihin sekä muihin tuhansiin vaatekasseihin ei ole mikään autonpakkaajan ihanne. Onneksi mieheni on jo kotiutunut aikaisemmin, eikä ole täällä tällä kertaa näkemässä toivotonta auton pakkaustani. Sillä voisi olla nimittäin pari sanaa sanottavana 😜



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!