torstai 27. huhtikuuta 2017

Takatalvi jaksaa ihmetyttää



..monien muiden tavoin minuakin, eilen ja tänään!
Eiliset kuvat olivat kyllä puolen vuoden takaisia, mutta kelitilanne ikkunoiden ulkopuolella on nyt täsmälleen sama kuin silloin. Ja nyt kuitenkin tosiaan elellään huhtikuuta, ei marraskuuta. Pikkasen pistää kyllä tuskastuttaan tämä kevään paikallaan junnaaminen ainakin jo kuukauden verran. Voi oikeastaan sanoa, että lunta on satanut nonstoppina nyttenkin ainakin yhden vuorokauden ajan.

Kuten näistä eilisiä tuoreemmista kuvista näkee, niin sisustus on kuitenkin ruokailutilassa kokenut pieniä muutoksia. Suurimman muutoksen ainakin omissa silmissäni on kokenut nurkassa komeileva diy-amppelikori. Se on saanut hieman Annie Sloan -kalkkimaalia pintaansa ja sävyksi valikoitui yksi tämän hetkisistä suosikki sävyistäni, Paris Grey. Amppelikorin naruihin olen pujottanut valkoiset puuhelmet myöskin näin jälkikäteen ja onhan tietysti amppelissa kasvava Rönsyliljakin kasvanut tämän puolen vuoden aikana jonkin verran. Ikkunan alle on myöskin ilmestynyt Ikean lipasto, joka on amppelikorin lailla saanut Paris Grey -sävyn yllensä. Lipaston olen halunnut jo pidemmän aikaa ikkunan alle, kasvavan kukkakokoelmani vuoksi. Lipasto toimittaa siis puuttuvan ikkunalaudan virkaa ja nyt ikkunasta tulvivan valon äärellä kasvaa inkiväärin taimi hyvin innokkaasti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siinäpä ne puolen vuoden aikana tapahtuneet silmin nähtävät muutokset taisikin tällä kertaa olla. Näiden kuvien jälkeen toivottavasti suurin muutos tapahtuu tuolla ikkunoiden ulkopuolella ja tietysti myös sisäsisutuskin vielä tästä hieman kesäisempään suuntaan.



Nyt on parin päivän ajalta mustaa valkoisella tämän vuoden huhtikuun lopun sääilmiöistä ja näitä voin sitten selailla vuoden tai vuosien päästä läpi ehkä naureskellen. Varmaan naureskelen näiden kirjoitusten lisäksi tälle tämän hetkiselle sisustuksellenikin, mutta se tässä blogin kirjoittamisessa onkin mulle "se juttu". On niin hauskaa lukea vanhoja kirjoituksia sekä varsinkin katsella vanhoja kuvia yksin ja yhdessä lasten kanssa. Maku, mieli, tyyli, ajatukset muuttuu enemmän ja vähemmän 😀

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!