keskiviikko 23. elokuuta 2017

Huomenna juhlitaan



Täällä käy nyt kova tohina, kun neljän neitokaisen voimin järjestellään huomisia 7-vuotis bileitä ❤

Kolmanneksi vanhimman prinsessani synttärijuhlien teemaksi valikoitui ainakin jossakin määrin k i v i. Kivet ovat aina olleet nimittäin hänen heikkoutensa ja tälle hänen kivi mieltymykselleen ollaan saatu hymyillä useamminkin kuin kerran. Vielä pari vuotta sitten hänellä oli tapana etsiskellä hienoja kiviä, jopa meidän omalta pihaltamme ja tuon tuostakin oli peltirasiat täynnä juurikin näitä oman pihamaan kiviä. Kiusoittelin häntä silloin useastikin, että pihaltahan loppuu pian kaikki kivet, kun niitä on kannettu koura kaupalla tänne sisälle rasioihin 😅
Pikkasen on kuitenkin tässä vuosien varrella tämä kivi innostus muuttanut onneksi muotoaan. Nyt hän nimittäin bongailee hienoja kiviä vähän laajemmalta alueelta kuin tästä pihapiiristä, eikä niitä enää kerralla löydetä kourallista vaan ihan vain yksittäisiä aarteita. Hänen ystävänsäkin ovat tietoisia tästä hänen kivi harrastuksestaan ja silloin tällöin neidin kivikokoelma saakin lisäystä heidän hänelle löytämistään kivistä. 





Eli kivet ovat lähellä meidän 7-vuotiaan sydäntä ja huomisilla kaverisynttäreillä kiviä löytyy ainakin maalatussa muodossa kutsukorteista ja yllätyspusseista. Myös parissa leikissä kivet ovat olennaisessa roolissa. Kattaukseen oli hieman liian haastavaa liittää tätä kivi teemaa, vaikka yritinkin tässä alku viikosta googletella kaiken maailman kivi leivonnaisia kivi kakkuineen. Koska nämä etsinnät eivät tuottaneet toivottua tulosta, saa kattaus mitä luultavammin olla tällä kertaa ilman sitä kuuluisaa punaista lankaa.

Isosiskon tammikuiset 8-vuotis synttärit pidettiin matalaa synttäribudjettia noudattaen ja tähän matalaan budjettiin päästiin tietysti tekemällä kaikki itse kutsukorteista ja yllätyspusseista lähtien. Tälläkin kertaa ollaan annettu mielikuvituksen laukata ihan vapaasti ja ollaan me tässä valmistelun tiimellyksessä saatukin monta hyvää yhteistä ideaa sekä sitä tärkeää yhteistä aikaa aikaiseksi. Eli tammikuiseen tapaan myös nämä elokuiset synttärit ovat diy-henkiset ja mahdollisimman vähä kustanteiset. Kotiäidin kuukausitienestissä ei ole nimittäin hurraamista, mutta samalla tässä kotona ahertaessa on sitä kuitenkin aikaa vähän enemmän puuhastella synttäreiden parissa. Askartelusta kiinnostuneet tytöt ovat kylläkin kantaneet päävastuun kaikista näpertelyistä ja he ovat todellakin saaneet toteuttaa nyt itseään. Varsinkin tämän kertaisista yllätyspusseista tuli mielestäni todella mielenkiintoiset. Tylsästä kartongin värisestä lahjapaperista tuli kaikkea muuta kuin tylsän värinen värikkäillä Annie Sloan Chalk Paint -kalkkimaaleilla 💙💚
Myös yllätyspussiin sujautettavat diy magneettikivet ovat maalattu samaisella kalkkimaalilla ja näistä voisinkin kertoa enemmän seuraavassa postauksessa, kun juhlat on vain ensin juhlittu.



Magneettikivistä ja kattauksesta lisää juttua siis myöhemmin. Nyt vielä leikkejä miettimään ja sitten kaikki alkaakin olla huomista varten valmista, ei muuta kuin kannat kattoon yhdessä pikkukoululaisten kanssa 😎

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!